Coolshop

Wednesday, May 28, 2014

Antaa Mollottaa …



Toukokuun helteet hemmottelivat ainakin meitä eteläisemmän Suomen asukkaita taas hetken. Kevät näyttää oikukkaat merkkinsä ja ilmat vaihtelevat pääilmavirtausten mukaan, milloin pohjoistuulet tuo kylmiä, milloin eteläiset lämpimiä ilmavirtauksia. Kevään lämpötilamuutokset ovat olleet varsin radikaaleja.
Perinteisesti meidän Suomalaisten puheenaiheena ovat olleet milloin liian kylmät tai kuumat kelit, koskaan ei oikein ole hyvin. Henkilökohtaisesti olen pyrkinyt kyllä jo jonkin aikaa siihen, että ainakaan lämpimistä keleistä ei tulisi valitettua liiaksi. Kylmiä ja koleita päiviä meillä kyllä piisaa joka vuodenaikana.

En tiedä miten Huhtikuu keskiarvoltaan tänä vuonna sijoittuu aikaisempiin vuosiin nähden aurinkoisten päivien suhteen, mutta mutu-tuntuma oli kyllä, että melko monena päivänä aurinko taivaalla helotti. Tietysti mielikuvaa saattaa muokata se, että tänä keväänä elämme kotitaloudessamme ensimmäistä kertaa aurinkosähkön mikrotuottajina. Toisaalla rapia 650 kWh:n tuotto kertoo kyllä samaa viestiä, keskituotannoksi 5 kWp:n mikrotuotantolaitoksella tulee n. 21,7 kWh / vrk, maksimilukemien pyöriessä 33–34 kWh vuorokausitasolla.



Hyvän päivän aurinkosähkön tuotantokäyrä seurantaohjelman kuvaamana

Aurinkoenergian ilo edellä mainituissa "keli-keskusteluissa" on se, että energian tuotanto tällä lähienergian muodolla ei ole lämpötilasta riippuvainen. Huomautettakoon tässä, että kyseiset keräimet, joilla kotitalomme katon etelälape on vuorattu, ovat nimenomaan sähkön kerääjiä. Toisenlainen systeemi on aurinkolämpökerääjät (taso- tai tyhjiöputkikeräimet), joita käytetään paljon. Nimensä mukaan ne keräävät aurinkolämpöä esim. talouden käyttöveden lämmittämiseen. Meidän kohdallemme sähkön mikrotuotantolaitos oli nimenomaan paras yhdistelmä maalämmityksellä toimivaan kotitalouteemme.

Tällaisena aurinkoisena keväänä on hienoa todeta sähkönkulutuksen pudonneen siinä määrin, että yhdessä, verkkoon myytäväksi tuotantolaitoksestamme lähteneen sähkön kanssa, kuukauden sähkölaskut ovat pienenneet siinä määrin, että erotus edellis vuoden vastaavan ajan kulutukseen korvaa n puolet laitteiston asennus- ja hankintahinnan lainalyhennyksen kuukausierästä.

Nyt kun lähestytään opiskelijoiden kevätjuhlien aikaa, niin näyttää hyvin todennäköiseltä, että toukokuussakin päästään 600 kWh paremmalle puolelle.
Tässä vaiheessa on vain syytä onnitella vasta valmistuvia ja toivottaa heille erityisen aurinkoista kesää. Nautitaan kesän valosta ja ollaan tyytyväisiä aurinkoisista päivistä. Annetaan sen auringon rauhassa mollotaa silloin kun se näkyvillä on … lämpöä ja energiaa meille itse kullekin.

Kai Mattsson