sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Sustainable & renewable


Tässä pari Lontoon murteen trendisanaa, joita kuulee nykyisin lähes kaiken mahdollisen asian yhteydessä. Auringon tuottama energia tosin on mitä suurimmassa määrin juurikin mitä nuo sanat kuvaavat. Suomenkielestä voitaisiin vielä litanjaan lisätä lähienergia, kestäväkehitys, hiilijalanjälki jne. 

Nyt kokemuksia omasta mikrotuotantolaitoksen on kohta vuoden ajalta ja täytyy sanoa ihan vilpittömästi, että kokemukset ovat pääsääntöisesti positiivisia. Se mikä varmasti on ollut hyvä asia, on  onnistuneen valinnan teko  laitteiston mitoituksessa; juuri sopiva omiin tarpeisiin. Pääsääntöisesti varsinkin kesäaikaan tuotanto vastaa hyvin oman taloutemme kulutusta. Aurinkoisen kesän saldona on myös jäänyt sähköä verkkoon syötettäväksi. 

Kokonaistuotantona 5 kWp:n mikrotuotantolaitoksestamme kesäkuukausina (kesä-, heinä-, elokuu) on 1916 kWh. Syyskuun parhaina päivinä olemme vielä päässeet jopa 27,5kWh vuorokausituotantoon. Ehkä hieman yllättävää oli, että heinäkuun jälkeen paras kuukausi sähköntuotannon suhteen oli tänä vuonna huhtikuu. Kesällä tietysti pienkuluttajaa lämmittää sähkölaskujen loppusumma, mikä tänä kesänä on ollut laskettavissa kymmenissä euroissa. 


Kävin tässä taannoin ulkomailla CMS (Convention for Migratory Species) organisaation alaisen pienvalassuojelusopimuksen kokouksessa (Ascobans). Tuolla nuo alussa mainitsemani Lontoon-kielisestä muotisanat olit käytössä varsin laajasti ja ehkäpä jopa asianmukaisesti. Keskustelu polkuili erilaisten uusitutuvien lähienergiamuotojen lomassa sujuvasti ja näkökulmana oli niiden vaikutus eläinkunnan biodiversiteettiin ja elinympäristöön, muuttoreitteihin ja niin edelleen.  

Paljon ylistetyn tuulienergiaa vaikutukset luontoon ja eläimiin ovatkin yllättävän suuretTuulivoimalapuistoja rakennettaessa mm. merialueille niiden sivuvaikutukset voivat olla hyvin merkittävät ekosysteemille varsinkin rakennusvaiheessa, rakentamisesta aiheutuvat melusaasteen sekä luonnontilaisen merenpohjan muokkaamisen kautta. Rakennettaessa tuulivoimalapuistoja olisi hyvä myös huomiota erilaiset muuttavat eläimet, tärkeimpänä tietysti muuttolinnut, joille tuulivoimalat varsinkin ovat osoittautuneet vaarallisiksi. Samalla tavoin isot tuulivoimalat ovat vaarallisia yhä hupenevalle lepakkokannalle Euroopassa. Niiden hyvä kaikuluotainaisti ei säästä niitä tuulivoimaloiden lavoilta. Lapojen kärjet pyöriessään kun liikkuvat parhaimmillaan lähes sadan km/h tuntivauhdilla. 

Toinen iso uusiutuvan energian lähde tulee lähitulevaisuudessa olemaan merestä saatava energia; vuorovesienergia, aaltoenergia tai erilaisia merivirtauksia hyväksi käyttävä turbiinienergia. Nämä energialähteet ovat vielä varsin uusia ja kehitteillä, niistä ei siis vielä ole juurikaan käytkokemuksia eliöstöjen tai elinympäristöjen vaikutusten suhteen. Siksi tässä vaiheessa olisi erityisen tärkeää kiinnittää huomiota myös niihin seikkoihin joilla voitaisiin ennalta määritellä niiden aiheuttamia mahdollisia riskejä sijoituspaikkojen ja siellä elävien tai niiden kautta muuttavien eläinten suhteen. Erityisosaamista tarvittaisiin näiden alojen teolliseen suunnitteluun.  

Myös aurinkoenergiasata keskusteltiin samassa yhteydessä. Haittavaikutuksia ei vain juurikaan tullut mainituksi. Asia jäi sen verran mieltäni kiusaamaan, että menin seuraavalla tauolla lähemmin vielä keskustelemaan asiasta kokousta osin johtaneen CMS:n sihteeristön edustajan kanssa. Kysyin häneltä, tietääkö hän mitä haittavaikutuksia aurinkoenergialla on muuttaviin lajeihin tai luontoon ylipäätään. 
Hän meni hetkeksi varsin mietteliääksi ja vastasi lopulta, että hän ei osaa sano juurikaan mitään haittavaikutuksia luontoon täällä Euroopassa. Lähinnä hänelle tuli mieleen autiomaaseudut, joilla aurinkopaneeleja on käytetty suurissa määrin. Paneelit on asettelu osin kaaren muotoon, jolloin ne toimivat ikään kuin "suurennuslaseina" keräten yläpuolelleen kuumuutta. Kuumuus voi olla niin suuri, että sen yli lentävät linnut kirjaimellisesti pakahtuvat kuumuuteen pudoten lennosta maahan. 
Tästä huolimatta voidaan todeta, että aurinkovoima on sitä kaikkein luontoystävällisintä uusiutuvaa lähienergiaa.  
Ollaanpa vaikka siitäkin ylpeitä ja kiitollisia. 

Kai Mattsson 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti