Miten maitovalaasta tuli kansainvälinen hyväntahdonlähettiläs?
Viime aikoina olen päässyt hieman enemmän tekemisiin noutajien kanssa (koirarodun). Varsinaisesti tämä blogiteksti ei liity noutajiin, joten sen suhteen jokainen tuon rodun omistaja voi olla ihan levossa.
Viime aikoina olen päässyt hieman enemmän tekemisiin noutajien kanssa (koirarodun). Varsinaisesti tämä blogiteksti ei liity noutajiin, joten sen suhteen jokainen tuon rodun omistaja voi olla ihan levossa.
Oma taustani eläinten koulutuksessa on pääasiassa ihan toisaalla, mikä on ehkä ihan hyväkin, sillä en ole niin sidottu koirakoulutuksen mukanaan tuomaan mahdolliseen historialliseen taakkaan. Omat kokemukseni perustuvat tarhattuihin eläimiin, joskin myös ihan tuikitavallisiin hoidossamme oleviin kotieläimiin.
Minulla on ollut ilo olla tekemisissä vuosikymmenten ajan ihmisen hoidossa olleista eläimistä varmasti yhden kiehtovimman kanssa, nimittäin delfiinien. Delfiininkoulutus on ja delfiininkouluttajat ovat olleet monesti uusien haasteiden edessä, kun kyseistä eläintä ei olekaan voinut ”vain laittaa hihnaan” ja viedä mennessään tai pyytää sen avulla luokseen. Tosin, en tällä nyt tarkoita, että asiat näin musta-valkoisia olisi minkään eläinlajin kanssa työskennellessä.
Kutsu
Eläimen kutsuminen ja saaminen palaamaan hoitajansa tai kouluttajansa luo ei aina ole ihan itsestäänselvyys. Kotieläimen omistajille se saattaa kuulostaa ehkä hiukan oudolta, vaikkakin moni on varmasti jossain vaiheessa ”juossut” eläimessä perässä saadakseen sen takaisin hallintaansa, sisälle tai palaamaan luokseen. Tämä on asia, mikä aika ajoin pompahtaa eteen, kun olen ollut työskentelemässä erilaisissa eläinhoitotilanteissa; yksityisistä omistajista eläintarhaympäristöihin. Yksi tärkeä osa eläinten hoitoa ja niiden hyvinvoinnin ylläpitoa on pystyä ohjaamaan eläin tarvittaessa eri tilasta toiseen; tarha-aitauksesta talliin tai aitauksesta toiseen, pihamaalta sisälle kotiin jne. Voin hyvillä mielin myöntää, että ihan yhtä lailla olen itse aikanaan ”paininut” samaisen problematiikkaa kanssa. Aina ratkaisun löytäminen ei ole helppoa tai nopeaa. Useimmiten se nopein ratkaisu ei ole missään mielessä pitkäkestoisin tai kaikkein kauimmaksi kantava ja kestävä ratkaisu.
Kutsu ei varsinaisesti tarkoita sitä, että eläimet saapuisivat hoitajansa tai kutsun esittäneen kouluttajan luo, vaikka niin usein arki elämässä varmasti tapahtuu. Kutsu on merkki eläimelle saapua tiettyyn lokaatioon, joka voi toki olla kouluttaja, mutta myös vaikka sisätalli tai joku muu vastaava tila.
Eläimen kutsuminen paikalle tai johonkin sovittuun tiettyyn lokaatioon kuulostaa varsin yksinkertaiselta käyttämiseltä, jonka pitäisi olla helppoa ja hallittua. Toisinaan me itse kouluttajina ja omistajina emme vain ole ehkä riittävän kärsivällisiä luodaksemme luotettavan ja hyvän perustan asian kanssa.
Niin kuin monen muukin käyttäytymisen kouluttaminen tämäkin tulee aloittaa ihan pienistä askeleista. Suurin tai ehkä paremminkin yleisin ”virhe”, mikä tulee helposti tehdyksi, on liian nopea etenemistahti uutta asiaa koulutettaessa. Nopeus voi ilmetä monella tapaa; Se voi tarkoittaa, että emme anna eläimellemme riittävä pitkää asian omaksumisaikaa tai, että etenemme asiassa liian suurin harppauksin. Oletamme tuntevamme oman hoidokkimme liian hyvin, jolloin uusien asioiden omaksuminen ja varmuus niiden osaamiseen ns. luotettavaan käyttäytymisen muotoon, on liian vähäinen.
Pitää siis tehdä asiat riittävän helpoiksi ja yksinkertaisiksi sekä eläimellemme edulliseksi; aluksi riittävän lyhyt matka luoksetuloon. Vahvistetaan alun harjoitteet runsaasti ja kun käyttäytyminen on luotettavaa, suosittelen aina siirtymään vaihtelevan vahvistuksen aikataulutukseen, ennen kuin siirrymme vaativampaa tasoon käyttäytymisen muokkaamisessa. Vaihtelevan vahvistamisen aikataulutuksella stabiloidaan vielä eri käyttäytymisten vaiheet varmemmalle tasolle.
Ensimmäisiä kertoja kun kiinnitin tähän erityistä huomiota elettiin 2000-luvun taitetta. Vierailin silloin Floridassa Dolphin Reseach Centerissä. Key Westin alueella myrskyt ja tulvat ovat tavanomaisia tai ainakin lähes vuosittaisia. Tätä ennakoiden kyseisen fasiliteetin henkilökunta oli kouluttanut delfiineilleen kutsumerkin, mikä sai delfiinit käytännössä lopettamaan minkä tahansa toimintonsa ja kiiruhtamaan kouluttajiensa luo. Oli delfiinit sitten syömässä, leikkimässä, kisailemassa tai mitä muuta vain tekemässä, tuon merkin kuultuaan ne lopettivat kaiken muun tekemisensä ja palasivat äänilähteen antaneen kouluttajan luo. Tällä kertaa tuo merkki tarkoitti kouluttajan luo tulemista. Vastaavia esimerkkejä löytyy myös eläintarhamaailmasta... tai varmasti myös karjatiloilta.
Kyseessä on siis varsin yksinkertainen käyttäytymisen muoto ja sen saavuttamiseksi paras keino on ennakointi ja asioiden riittävä vahvistaminen kaikilla kouluttamisen eri vaiheilla ja tasoilla.
..niinpä noutajankin saa takaisin luokseen kun alun koulutus on tehty riittävän palkitsevasti ja olemme osanneet vahvistaa kaikkia koulutettavan käyttäytymisen vaiheita riittävän vaihtelevasti. Ainoa “koiruus” mikä tässä on haudattuna, on se, että meidän tulee olla varsin johdonmukaisia, ennakoivia ja riittävän vaihtelevia vahvistuksen muodoissa ja määrissä.
Nämä asiat tulivat mieleen, kun luin tämän kevään (huhtikuu 2019) ja nyt alkukesän uutisointeja Norjan pohjoisrannikolle ’eksyneestä’ selvästikin koulutetusta maitovalaasta. Toisinaan kaikki ei aina mene, niin kuin on suunniteltu, mutta hyvä pohjatyö on erinomaisen tärkeää eläinten koulutuksessakin.
Maitovalas yllätti kalastajat, joiden aluksen läheisyyteen se hakeutui. Valaalla oli päällään valjaat, joissa luki ”Equipment of St. Petersburg”, se oli erityisen kesy. Uutisoinnin perusteella eläimen epäiltiin kuuluvan Venäjän laivastolle. Tämä olisi voinut hyvinkin olla totta, koska niin USA:n kun myös Venäjän laivastojen tiedetään käyttäneen merileijonia, delfiinejä sekä muita valaita osana meritoimiaan tai sukeltajien apuna.
Olisiko kutsusignaali voi ollut hieman heikentynyt tässä tapauksessa? ...vai annettiino tai ehditiinkö sitä antaa ollenkaan? Jotenkin en uskoisi, etteikö kyseiselle valaalle olisi asiaa opetettu, mutta..näin kävi nyt tällä kertaa...
Maitovalasta, ehkä hieman leikkimielisesti, epäiltiin ensin jopa vakoojaksi.
Maitovalasta, ehkä hieman leikkimielisesti, epäiltiin ensin jopa vakoojaksi.
Myöhemmin valaalle annettiin nimeksi Hvaldimir ja sen oletettiinkin olleen Norjan rajaa lähellä olevan merikeskuksen Semjon-niminen terapiavalas, mielenterveys ja muistihäiriöistä kärsiville lapsille.
Eläimiä, kuten myös delfiinejä ja valaita, käytetään myös terapeuttisissa yhteyksissä ilmeisen hyvillä tuloksilla.
Nyt Hvaldimir asustelee Hammerfestin satama-alueen lähettyvillä ja sen selviytymisen turvaksi on perustettu säätiö, jotta eläimen hyvinvointi voidaan turvata.
Toivottavasti tämä tarina saa onnellisen lopun ja vakoojasta lähettilääksi muuttunut valkoinen valas, Hvaldimir voi vielä ilostuttaa monia sekä antaa uutta tietoa maitovalaiden fysiologiasta ja käyttäytymisestä.
Tässä vielä muutamia linkkejä vielä tuohon uutisointiin
Kai Mattsson
No comments:
Post a Comment